OHJELMISTO
HISTORIA
Rauman Kamarikuoron ensimmäinen musiikillinen johtaja dir. cant. Lasse Selänne loi kuoron ohjelmistolle pohjan, jonka tavoitteena oli monipuolisuus. Tämä periaate näkyy myös myöhempien johtajien ohjelmistovalinnoissa. Oman aikamme kuoroteosten rinnalla sävellysteknisesti taidokkaat renessanssiajan madrigaalit ja kirkkomusiikkiteokset on myös pedagogisesti kehittävinä ja haastavina huomioitu kuoron ohjelmistossa.

Kotimaiset kansallisromantiikan ajan arvokkaat sekakuoroteokset kuuluvat helminä jokaisen kuoron, niin myös Rauman Kamarikuoron ohjelmistoon. Sibeliuksen, Kuulan, Palmgrenin ja Madetojan luoman kuorokirjallisuuden rinnalla kuoromme konserteissa soivat nykysäveltäjien modernismissaan maltilliset a cappella -kuorolaulut. Jo toiselta vuosikymmeneltä alkaen kuoron ohjelmistoon on kuulunut myös laajoja orkesterisäestyksellisiä oratorio- ja messusävellyksiä.

Rauman Kamarikuoron musiikillisina johtajina toimineiden raumalaissäveltäjien, professori Arvo Räikkösen ja opettaja Hemmo Louhivuoren sävellyksillä on luonnollisesti arvostettu osansa ohjelmistossa.
Merkittävinä ohjelmistossamme ovat myös kuoromme johtajana toimineen kapellimestari Guido Kriikin teokset. Hänen laaja-alainen musiikillinen lahjakkuutensa suuntasi 1990-luvun alkupuolella kuoron toimintaa monipuolisiin säestyksellisiin teoksiin yhdessä kamariorkesterien, Rauma Sinfonietan ja Rauman Puhallinorkesterin kanssa. Kriikin suhteet virolaiseen musiikkielämään mahdollistivat kuoron osallistumisen itsenäisen Viron ensimmäisille laulujuhlille. Siellä esitetty Eesti Missa laulettiin myös Suomessa säveltäjänsä Urmas Sisaskin johdolla. Gounod’n Pyhän Cecilian messun Suomen kantaesitys oli kuorolle merkittävä kokemus.

Musiikinlehtori Paula Kuusiston ensimmäisenä haasteena musiikillisena johtajana oli valmentaa kuoro uuteen sävelmaailmaan ottamalla ohjelmistoon Duke Ellingtonin Sacred Concert. Rauma Big Bandin kapellimestarina toimi esityksessä Petri Juutilainen. Vuonna 2005 kuoro esitti 30-vuotisjuhlakonserttinaan Händelin Messias-oratorion. Konsertin johti Guido Kriik ja kuoron valmennuksesta vastasivat Paula Kuusisto ja Pasi Nora.

Syksystä 2006 lähtien kuoron taiteellisena johtajana on toiminut musiikinlehtori Pasi Nora. Hänen valmentamanaan kuoro esitti vuonna 2008 Mozartin Requiemin Raumalla, Eurajoella ja Huittisissa. Orkesterina toimi Rauman Kamariorkesteri vahvistettuna puhaltajilla Rauman Puhallinorkesterista. Kapellimestarina toimi Tauno Saviauk.

Joulukuussa 2009 kuoro julkaisi ensimmäisen äänitteensä Luona Seimen, jonka musiikkina on pääosin perinteisiä suomalaisia joululauluja.

Requiem toteutettiin uudelleen marraskuussa 2010, jolloin orkesterina toimi Haapaveden Kamariorkesteri vahvistettuna Rauman Puhallinorkesterin puhaltajilla. Mozartin Requiem esitettiin Laitilassa ja Raumalla. Kapellimestarina toimi Timo Hannula Haapavedeltä.

Duke Ellington Sacred Concert
2001 Rauman Pyhän Ristin kirkossa
Kuoron johtajana Paula Kuusisto
MERKITTÄVIMPIÄ ESITETTYJÄ TEOKSIA
 
Claudio Monteverdi
Johann Sebastian Bach
Joseph Haydn
Johann Sebastian Bach
Franz Schubert
Camille Saint-Saëns
Daniel Pinkham
Charles Gounod
Urmas Sisask
Georg Friedrich Händel
Duke Ellington
Wolfgang Amadeus Mozart
Messu
Kantaatti 104 ”Du hirte Israel höre”
Missa in Angustis
Jouluoratorio
Deutsche Messe
Jouluoratorio
Joulukantaatti
Messe Solennelle de Sainte Cécile
Eesti Missa
Messias-oratorio
Sacred Concert
Requiem






(Suomen ensiesitys 1993)
(Suomen ensiesitys 1996)